Tiedän, että siellä on varmasti ihmisiää jotka miettivät miksi ensimmäinen artikkelini on tuollainen kuin se on. Noh rakkaat Rantasalmelaiset...(anteeksi entinen fysiikan opettajani jos satut lukemaan tämän...itse sen iskostit silloin päähäni, ja varmaan monen muunkin päähän, kun olimme oppitunneillasi!)...juttu on näin:

Noin vuosi sitten masennuin. En oikeastaan tiedä miksi masennuin, mutta minusta tuntui pahalta mennä kouluun, julkisille paikoille jne., vaikka pidänkin esiintymisestä, silti nämä asiat ahdistivat ja luulin sen johtuvan siitä, että huolehdin liikaa siitä mitä muut ajattelivat minusta. 

Puoli vuotta kestin tätä ahdistusta, kunnes eräänä päivänä minulle riitti. Olin jo valmis tosi toimiin. Onneksi jokin kuitenkin esti aikeeni. 

Ja nyt pari kuukautta sitten tajusin mistä tämä ahdistus ja masennus johtui. En itse pitänyt siitä mitä peilissä näin. Kyse ei ollut nyt siitä, että en olisi pitänyt itsestäni. En pitänyt vartalosta joka minulla oli. Siinä ei sinällään ollut mitään vikaa. Vasta pari viikkoa sitten tajusin ja uskalsin myöntää itselleni, etten ole se joksi olen itseäni luullut nämä vuodet. En ole tyttö.

-Grangfi